Onnellisuudesta

Elämme onnellisuuden diktatuurissa. Onnellisuudesta on tullut imperatiivi, sen ympärille on rakennettu kokonainen teollisuudenhaara, käsitteenä se on porvarillistunut ja oikeistolaistunut.

Tommi Melender sanoutuu uudessa esseekokoelmassaan irti tästä mutta haluaa silti olla onnellinen. Kukapa ei haluaisi? Melender sukeltaa onnellisuuden kulttuurihistoriaan, aina antiikin Kreikasta Montaigneen, mutta pulpahtaa pinnalle arkisessa ja laman runtelemassa nyky-Suomessa.

Mitä maaninen suhteemme rahaan ja varallisuuteen merkitsee mahdollisuuksillemme olla onnellinen? Onko onni löydettävissä terveydestä, fyysisestä kunnosta ja vakaasta sukupuoli-identiteetistä? Flaubert halveksi onnellisuutta, kun taas Camus'n mielestä sen tavoittelu oli ihmisen velvollisuus - kumpi oli enemmän oikeassa tai vähemmän väärässä? Pitäisikö meidän joissakin tilanteissa vastustaa onnellisuutta?

Tästä kaikesta Melender kirjoittaa viisaasti, henkilökohtaisesti, tunnustuksellisestikin. Jos sokraattinen ihanne pitää paikkansa - tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoista -, tämän kirjan lukeminen voi tehdä sinut vähän onnellisemmaksi.

Tommi Melenderin (s. 1968) kotikaupunki on Vantaa ja isänmaa suomen kieli. Hän tuli kirjallisuuden maailmaan runoilijana, mutta harppasi proosan puolelle kolmen runokokoelman jälkeen.

Proosaa Melender tykkää kirjoittaa, koska se on hänen mielestään vaikeaa, etenkin jos jalona pyrkimyksenä on olla runoilija, prosaistinakin. Melenderin tuotannossa on vahvoja vaikutteita ranskalaisesta kirjallisuudesta, ja hän myöntää tuntevansa hetkittäin ikävää 1800-luvulle. Oman aikansa ilmiöitä Melender käsittelee uteliaana mutta etäältä, välillä satiirisin keinoin.