Um þessa rafbók
Bob Dylan kertoo muistelmissaan, kuinka hän nousi maailmanmaineeseen ja ajautui umpikujaan, josta selviytyäkseen hänen oli luotava jotakin ennenkuulumatonta.
Bob Dylan saapui peukalokyydillä New Yorkiin keskitalvella 1961. Greenwich Villagen hämyiset baarit tarjoilivat aluksi vain satunnaisia säestyskeikkoja, mutta nuorella Dylanilla oli jo kristallinkirkas visio tulevaisuudestaan. Leppoisten poplaulujen aika olisi pian auttamatta ohi, ja Dylan halusi laulaa sanomalehtien uutisotsikoista ja niihin liittyvistä ihmiskohtaloista. 1960-luvun loppupuolella Dylan - "sukupolvensa tuntojen tulkki" ja "messias" - kamppaili median ja palvovan yleisön luomia rooleja vastaan. Legenda oli vieraantunut täysin paitsi konserttiyleisöstään myös kappaleidensa sisällöstä. Mies itse tunsi olevansa hukassa. Hänen oli kadottava tai löydettävä taiteelleen uusi suunta. Harvoin haastatteluja myöntävä Bob Dylan näyttäytyy muistelmissaan tavallisena kuolevaisena uransa kriittisimmissä vaiheissa. Muistelmien toista osaa ei ole vielä kirjoitettu.
Bob Dylan palkittiin vuonna 2016 kirjallisuuden Nobel-palkinnolla "uusien runollisten ilmaisujen luomisesta suureen amerikkalaiseen lauluperinteeseen". Dylan syntyi Robert Allen Zimmerman -nimisenä Minnesotan Duluthissa 24. toukokuuta 1941 ja nousi folkmusiikin tähdeksi 1960-luvun alkupuolella. Siirtyminen sähköiseen kitaraan 1960-luvun jälkipuoliskolla koettiin folk-piireissä petturuutena, mutta se synnytti monia rockmusiikin klassikoiksi tunnustettuja kappaleita ja levyjä. Dylan on jatkanut levyttämistä ja konsertointia näihin päiviin asti. Hän on myös näytellyt elokuvissa, ja hänen akvarellitaidettaan on esitelty taidenäyttelyissä.
